Himalajan suola eli kristallisuola on puhdasta luonnonsuolaa, maapallon valkoista kultaa. Se on lähes 250 miljoonaa vuotta vanhaa, erittäin mineraalipitoista suolaa, joka poikkeaa täysin tavallisesta suolasta. Himalajan suolassa on yli 80 eri alkuainetta ja mineraalia täydellisesti kehomme tarpeita vastaavassa koostumuksessa.

Himalajan kristallisuola on syntynyt Intian ja Euraasian mannerlaattojen törmäysten seurauksina miljoonien vuosia sitten. Laattojen väliin jäänyt saasteetoon alkumeri haihtui auringon vaikutuksesta vähitellen, ja jäljelle jäänyt suola jäi puristuksiin Himalajan vuoriston alaosiin. Paineen ja puristuksen seurauksena luonnonsuola kristallisoitui ja saavutti lopulta hienon, lumihiutaletta muistuttavan kiteisen rakenteen. Toisin kuin tavallisessa suolassa, puristusprosessin läpikäynyt vuoristosuolan kide on juuri sellaisessa muodossa, joka pystyy läpäisemään solukalvon- eli imeytymään elimistöömme. Himalajan kristallisuolaa sanotaan kaikkein puhtaimmaksi maapallolla esiintyvästä suolasta.

Tavallisen ruokasuolan haitat tunnetaan: se aiheuttaa etenkin verenpaineen nousua, turvotusta ja reumaa. Useimpien ihmisten elimistöissä jo ennestään liikaa suolaa, ja siitä huolimatta heillä on jatkuva suolannälkä. Se on kuitenkin mineraaliköyhää, teollista suolaa joka ei tyydytä suolantarvettamme. Teollisen käsittelyn aikana tavallisesta suolasta poistetaan kaikki tärkeät ominaisuudet, ja sen liiallinen käyttö aiheuttaa terveysongelmia ja sairauksia. Kristallisuola on puhdasta, luonnonmukaista ja käsittelemätöntä suolaa, jossa on kaikki elämälle olennaiset mineraalit tallella. Suolan laatu on siis avainasemassa: luonnonsuolaa imeytyy kehoon vai tarvittava määrä, kun taas liiallista ruokasuolaa poistaakseen keho joutuu toisinaan käyttämään jopa tärkeää solunestettä. Munuaisemme pystyvät erottelemaan noin 5-7 g natriumkloridia päivittäin, mutta varsinkin teollisia elintarvikkeita käytettäessä tämä luku ylittyy usein huomattavasti.

Kaupan valikoimista löytyy useita erilaisia suolalaatuja. Aromi- ja yrttisuoloihin lisätään paitsi mausteita, myös arominvahventeita. Mineraalisuolassa natriumin määrää on korvattu kaliumilla ja magnesiumilla, mutta mitään muita mineraaleja siinä ei ole. Jos haluat käyttää puhdasta, mineraalirikasta suolaa, valitse Saltlife- Himalajan suola. Kristallisuola on vertaansa vailla paitsi mineraaliensa myös makunsa puolesta. Tavallinen ruokasuola maistuu puhtaaseen luonnonsuolaan verrattuna kitkerämmältä. Kristallisuolaa voidaan käyttää ruuanlaitossa ja mausteena tavallisen suolan tapaan. Muista myös juoda tarpeeksi vettä ja välttää teollisia elintarvikkeita.

Himalajan kristallisuolaa nautitaan myös elävänä ravintona eli Solena , joka on puhtaan veden ja kristallisuolan synerginen liitto. Mineraalipitoisuutensa ansiosta Himalajan suola sopii erinomaisesti myös ihonhoitoon.

Himalajan kristallisuolassa on useita terveyshyötyjä!

1. Kehon sähkö- ja hermojärjestelmän säätely

2. Ph- tasapainon ylläpitäminen

3. Verenkierron säätely

4. Lihaskramppien ja suonenvetojen ehkäisy

5. Luiden vahvistaminen

6. Unenlaadun edistäminen ja parantaminen

7. Vastustuskyvyn lisääminen

8. Verenpaineen säätely

9. Yleisen mielialan ja energiatason ylläpitäminen

10. Ikääntymisen hidastaminen

Huom! Himalajan kristallisuola on luonnontuote jonka terveysvaikutuksia ei ole tutkittu tieteellisesti. Suolan tarve on yksilöllistä. Mikäli sinulla on sydän- tai verenpainesairauksia, keskustele suolan käytöstä lääkärisi kanssa.

Himalajan suolasta valmistetut lamput ja tuikut lumoavat kauneudellaan. Rauhoittavan, lämpimän valon lisäksi suolalamput ja -tuikut parantavat sisäilman laatua. Suolakiven läpi heijastuva lämpö aktivoi suolan, joka vapauttaa ympäristöön negatiivisia ioneja. Negatiivisesti varautuneessa ilmassa ei leijaile juuri lainkaan pölyä ja sitä on helpompi hengittää- saman ilmiön koet kävellessäsi suolaisen meren rannalla.

Kaikki Saltlifen myymät Himalajan suolatuotteet ovat sertifikoitua, 100% Himalajansuolaa, joiden louhinnassa ja valmistuksessa ei ole käytetty lapsityövoimaa eikä vahingoitettu ympäristöä.

Saltlifen Himalajan kristallisuola jauhetaan elintarvikkeiden käsittelyyn sopivalla, ruostumattomasta teräksestä valmistetulla terällä. Siinä ei ole nikkeliä eikä muita haitallisia raskasmetalleja, ja suolan puhtaus varmistetaan vielä laboratoriotestein ennen pakkaamista. Tämän osoituksena Saltlifen suolantuottajalla on voimassaolevat kansainväliset sertifikaatit (ISO 9001-2008 ja HACCP eli Hazard Access Critical Control Points), joten Saltlifen suola on tutkitusti turvallista ja korkealaatuista luonnonsuolaa! Muiden maahantuojien suolan alkuperää ja tuotantoprosesseja emme osaa kommentoida.

Himalajan kristallisuolan tärkeimpiä mineraaleja mm:
Sodium Chloride NaCl 970 g/kg
Calcium Ca 2290 mg/kg
Potassium K 2140 mg/kg
Magnesium Mg 998 mg/kg
Silicon Si 183 mg/kg
Iron Fe 33,4 mg/kg
Zinc Zn 4,46 mg/kg
Manganese Mn 1,52 mg/kg
Phosphor P 1,49 mg/kg